Ruokatunnilla sivuttiin aihetta nykyajan ulkonäkövaatimukset. Nykyään täytyy melkein stailata itsenä (mitä se sitten tarkoittaakin) että voi tulla töihin. Kampaajalla täytyy käydä 5-6 viikon välein minimissään. Rupsahtaa ei saisi.
Jos tämmöiseltä tuntuu yliopistolla boheemielämän kehdossa, miltä täytyykään tuntua yksityisen työnantajan palveluksessa. Siellä täytyy varmaan myydä itseään olan takaa...

Tietenkin on itsellekin kivaa pitää huolta itsestään ja yrittää näyttää säälliseltä. Ikuisen nuoruuden ja reippauden tavoittelu on kuitenkin masentavaa. Jossainhan sen on kait näyttävä että on syntynyt ennen kuin Berliinin muuri hajotettiin, itse asiassa melkein ennen kuin sitä oli edes rakennettu.

Hiljaisuudessa oli hyvä olla. Huomasin itsessäni putoamisen omiin ajatuksiini ja sunnuntaina nousun sieltä pikkuhiljaa. Vetäjien valitsemat laulut ja rukoukset auttoivat tässä prosessissa. Ensimmäinen adventti on otollinen ajankohta retriitille. Se on uuden kirkkovuoden alku, joulun odotuksen alku, kaamoksen aikaa.

Koko päivän olen tiennyt sen. Tänään illalla pääsen pitkästä aikaa Hiljaisuuden retriittiin. Rauhaa, lepoa, hiljaisuutta. Maalaismaisemia. Ehkä myös pientä ahdistusta omien ajatusten kanssa. Niiden kohtaamista. Omia ajatuksia ei arjessa ehdi ajatella loppuun asti.
Maanantaina voin ehkä kertoa miten meni.