Pari päivää sitten telkkarista tuli, muistaakseni Prismassa, dokumentti pakko-oireisista ihmisistä. Oireella on lyhennekin OCD. Dokumentti suhtautui ihmisiin kunnioittavasti, vaikka heidän toimintansa oli jokseenkin käsittämätöntä. Sen he kyllä itsekin tiesivät.

Eräs nainen oli kerännyt kotinsa täyteen lehti- ja kirjapinoja niin, että huoneissa oli enää pieni polku mitä pitkin kulkea. Samalla naisella oli käsien pesemisen pakko-oire. Olisi luullut, että pölyiset paperikasat olisivat olleet ristiriidassa hänen äärimmäisen hygienian tarpeensa kanssa, mutta ei. Eräs mies joutui tekemään kummallisia "sarjoja" esimerkiksi puremaan kymmenen kertaa auton ikkunan reunaa samalla, kun itse istui auton kyydissä. Hän yritti tehdä sen ilman, että muut autossa olijat edes huomasivat. Toistamalla tällaisia rituaaleja pakko-oireiset yrittävät pelastaa läheisensä onnettomuuksilta joihin he joutuvat jos rituaaleja ei noudateta.

Meidänkin suvussa on ollut jos jonkinlaista mielenterveydenhäiriötä, mutta tämä oli kyllä uutta. Tai olin kyllä kuullut pakko-oireista, mutta sitä en tiennyt, että taustalla on nimenomaan onnettomuuksien välttämisen ajattelu.

Juttelin K:n ja J:n kanssa illalla tästä dokumentista ja samalla toisesta dokumentista, jossa taas kuvattiin muistimonstereita, ihmisiä, jotka muistivat tuhansia kirjoja ulkoa tai osasivat hetkessä laskea äärimmäisen monimutkaisia laskuja. Todettiin, että ihmisen aivojen kapasiteetti on valtava verrattuna siihen mitä me yleensä siitä käytämme. Aivojen toimintaa ei myöskään tunneta kuin hippusen verran. Kaikki masennukset ja muut ollaan liitetty esimerkiksi serotiinituotantoon, mutta se on pikemminkin arvailuja kuin todellista tietoa. Psyykelääkkeet ovat kuin yrittäisi ampua konekiväärillä monen sadan metrin päästä tulitikkuaskiin.
No, joo vertaus on ontuva, tiedän sen.