Ruokatunnilla sivuttiin aihetta nykyajan ulkonäkövaatimukset. Nykyään täytyy melkein stailata itsenä (mitä se sitten tarkoittaakin) että voi tulla töihin. Kampaajalla täytyy käydä 5-6 viikon välein minimissään. Rupsahtaa ei saisi.
Jos tämmöiseltä tuntuu yliopistolla boheemielämän kehdossa, miltä täytyykään tuntua yksityisen työnantajan palveluksessa. Siellä täytyy varmaan myydä itseään olan takaa...

Tietenkin on itsellekin kivaa pitää huolta itsestään ja yrittää näyttää säälliseltä. Ikuisen nuoruuden ja reippauden tavoittelu on kuitenkin masentavaa. Jossainhan sen on kait näyttävä että on syntynyt ennen kuin Berliinin muuri hajotettiin, itse asiassa melkein ennen kuin sitä oli edes rakennettu.

Hiljaisuudessa oli hyvä olla. Huomasin itsessäni putoamisen omiin ajatuksiini ja sunnuntaina nousun sieltä pikkuhiljaa. Vetäjien valitsemat laulut ja rukoukset auttoivat tässä prosessissa. Ensimmäinen adventti on otollinen ajankohta retriitille. Se on uuden kirkkovuoden alku, joulun odotuksen alku, kaamoksen aikaa.

Koko päivän olen tiennyt sen. Tänään illalla pääsen pitkästä aikaa Hiljaisuuden retriittiin. Rauhaa, lepoa, hiljaisuutta. Maalaismaisemia. Ehkä myös pientä ahdistusta omien ajatusten kanssa. Niiden kohtaamista. Omia ajatuksia ei arjessa ehdi ajatella loppuun asti.
Maanantaina voin ehkä kertoa miten meni.

Juhlia riittää ainakin meidän lähipiirissä. Tänään Taavi tappurainen, S:n serkkupoika täyttää seitsemän. Sunnuntaina on kummipojan kymppisynttärit laiva-ajelun merkeissä. Paatti suuntaa Espoon saaristoon Vasikka-saareen. Sunnuntaina myös Pentti-eno täyttää peräti 70 mutta sinne emme ennetä. Hän on varmaan mökillään Etelä-Savossa.
Muutamia juhlia on jo juhlittu. Vanhimman kummilapseni valmistujaiset oli toukokuussa. K:n lapsenlapsi Okko täytti viikko sitten kaksi vuotta, ja kakkua syötiin meidän mökillä. Ihanan kakun Jonna olikin tehnyt. Siinä oli marsipaaniin kuvattu Puppe-koira.

Tuli tehtyä äkkiostos. Tampere on III kasvuvyöhykkeellä mutta niin vaan ostaa pamautin kaksi jalosyreeniä joiden tuotelapussa luki II. Tämän tietenkin huomasin vasta kotona. Olivat niin ihania valkoisia syreenin taimia, vastustamattomia, ja vielä kotimaisia.

Nyt voi vain toivoa että pihallamme on suotuisa pienilmasto että syreenit kestävät.