Kun edellisen kirjoituksen otsikko oli Kaljakori kilisee, oli pakko laittaa nyt jotain putkesta. Monta viikkoa on tosiaan mennyt jossain "putkessa". Onneksi ei sentään juomaputkessa. Tautiputki ei tosin  ollut yhtään sen mukavampaa. Joku keuhkoputkenröhinä-köhinätauti iski ja vei mennessään. Olohuoneen sohvalla oli aikaa ajatella. Ei jaksanut ajaa takaa villakoiria tai hörhöillä joulun takia.

Tulin siihen tulokseen kuin Saarnaaja aikoinaan. Paljon on turhaa. En nyt sanoisi aivan kuten hän, että kaikki on turhaa, mutta paljon on turhaa meidän pingottamisessa ja stailaamisessa ja kulissien pystyssä pitämisessä. Tärkeä vähän ja se on yleensä lähellä. Saan valtavasti energiaa pienten poikieni juttelusta. Tarkkaan ottaen minulla on vain yksi poika, mutta you see, ne tuntuu melkein omilta muutkin jotka siinä pyörii ja ovat potkaisseet saappaansa meidän eteiseen.

Turhaa ei ole kauneuden vaaliminen ja siitä iloitseminen. Turhaa ei ole pitää yhteyttä vanhoihin mummeleihin jotka ei enää itse jaksa mitään. Turhaa ei ole nauraa itselleen ja omille haahuiluilleen. Turhaa ei ole palata kotiin väsyneenä.