Työpaikan ikkunastani näkyy sankka lehtipuurivistö. Yksittäiset pihlajat ja vaahterat ovat jo alkaneet kellertyä ja punertua, mutta koivut pitävät vielä pintansa. Niiden takaa ei edes häämötä terveydenhuolto-oppilaitos, jonka tiedän kuitenkin siellä olevan. Talvella puiden ollessa paljaina rakennukset näkyvät hyvin.

Sisäinen maisemani on aika seesteinen. Tulin töihin hyvillä mielin kuten useimmiten. Joskus väsyttää kyllä tolkuttomasti, mutta sinänsä en tunne töitä kohtaan mitään vastenmielisyyttä. Se kai kertoo laitoksen ilmapiirista. Täällä ei ole painostavia klikkejä tai vellovia huhuja. Huonekaverini L on sopivan puhelias ja erittäin oma-aloitteinen. Sitä paitsi hän on sen verran aamu-uninen että saan viettää usein nämä aamuhetket yksin. Joskus olemme ajatelleet pitäisikö meidän toivoa omia työhuoneita kuten melkein kaikilla muilla laitoksen työntekijöillä on, mutta olemme päätyneet, että näin on hyvä ainakin toistaiseksi. Vaikka kummallakin käy jonkin verran "asiakkaita", opiskelijoita tai laitoksen henkilökuntaa, ei täällä kuitenkaan ole sellaista trafiikkia, ettei pystyisi keskittymään töihinsä. Lisäksi vaihdamme kuulumisia ja silkkaa tietoa puolin ja toisin, enemmän varmasti tässä tilanteessa kuin jos istuisimme kumpikin omissa kopeissamme. Siitä on hyötyä ihan työnkin kannalta.