Krempat voi myös yllättää häviämällä kuten taannoinen kysta. Kun pääsin Taysissa gynekologin kynsiin, hän ei enää löytänyt koko kystaa. Hormonaaliset kystat kuulema häviävät itsestään useimmiten, mutta ei aina.

S tulla mötkähti meidän sänkyyn nukkumaan taas pitkästä aikaa viime yönä. Muutenkin oli uneton yö, mutta pieni lämpöpatteri teki olon entistä tukalammaksi. En jaksanut häätää poikaa pois. Nyt on olo jäykkä ja väsynyt.

Bussissa oli hauska kuunnella poikien Apollo-juttuja.Olivat katsoneet eilen L:n luona dokumentin raketin ihmeenomaisesta selviytymisestä takaisin maahan. Bussi särkyi yhtä pysäkkiä ennen meidän määränpäätä kuin Apollo-juttujen huipentumaksi. Kaikki alkoivat yhtäkkiä purkautua ulos bussista. Kuski ei tietenkään kuuluttanut mitään, joka olisi kuulunut meille asti. Kysyin häneltä ohimennessäni, että mitä tapahtui. Tamperelaisen informaatiivisesti hän tokaisi. "En minä tiedä, mutta ei tätä voi jatkaakaan."